maanantai 1. syyskuuta 2014

Uutta kohti

Liiankin kauan kulunut bloggajalla kirjoituksesta. Ja paljon tapahtunut sen jälkeen. Karjalakotia ei enää ole, sen saattohoito päättyi 30.6.14. Heinäkuu meni helteitä pidellessä ja nukkuessa, elokuuksi majottauduin ryhmäkotiin Imatralle sairaanhoitajan sijaiseksi ja taas puhaltaa uudet tuulet nyt syyskuussa.
Leipätyö on hoitotyötä, mutta saattohoidon kehittäminen muita kanavia käyttäen on vielä kantava voima. Muutokset elämässä eivät ole katkaisseet tätä halua saada asiat kuntoon. Tammikuussa sovittu koulutustilaisuuskin marraskuussa Imatralla toteutuu, titteliksi vaihdetaan vain Muuttolintu ry:n sihteeri. Ja huomenna sairaanhoidon opiskelijoiden haastateltavaksi.
Muuttolintu ry on anonut RAY:ltä projektirahaa ja sen myötä suunnitellaan työnimellä "Yhdessä saattaen - Vapaaehtoissektori julkisten palvelujen tukena" kolmivuotista projektia, jonka kautta toivomme pääsevämme vaikuttamaan hyvän saattohoidon saavutettavuuteen jokaiselle.
Elokuussa taas osui omalle kohdalle "saattohoito" kolmen hengen huoneessa keskussairaalassa - tämä täytyy saada korjattua ja pikaisesti. Omaisten tuska on liian vaikeaa seurattavaa, kun tietää miten toisella tavalla asiat voisivat olla.
Tulevat viikot vierähtävät kaukana asuvien lasten halailussa kun tulevat sisarensa lakkiaisiin ja tietysti muissa juhlavalmisteluissa, mutta lokakuussa jo varmaan on täysi vauhti päällä kaikissa projekti lobbauksissa ja uudessa työssä. Kauniita syyspäiviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti