Koulutusta ja kokemusta

Eilinen meni Imatralla saattohoitokoulutuksessa. Minut oli sinne rekrytoitu luennoitsijana jo Karjalakodin ajoilta ja tilanteiden muututtua olin sitten oman asiani esittäjänä Muuttolintu ry:n sihteeri. Päivä oli hyvin antoisa, asiat oli järjestetty sopivaan järjestykseen ja vaikka istuskeltua tuli paljon, ei ollut sitä väsähtämisen hetkeä. Tietoa saatiin paljon, mutta antoisimmat asiat olivat mielestäni verkostoitumisen tärkeys ja se vaikein koulutuspalautteen osa - pastori Erja Kalpion osuus. Tämä osa koulutusta pitää kokea, sitä on vaikea toiselle jakaa. Toki asiat hänenkin luennostaan ovat tärkeitä, esilletuotavia, mutta hänen karismaattinen tapansa esittää asia oli mieleenpainuva - ei ehkä onnistu koulutuspalautteessa työmaalla.
Tänään olen saanut palautetta saattohoitotukihenkilöiltä lisää ja hyvää sellaista - Lappeenrannan alueella koulutetuista saattohoitotukihenkilöistä vain yksi ei ole ottanut yhteyttä ja kaikki yhteyttä ottaneet ovat kiinnostuneita jatkamaan toimintaa myös meidän kanssamme!!
Yhteisöistä, joita seuraan, sain mielenkiintoisen linkin. Se on englanninkielinen pitkä luettava ja 19 minuutin video ei saata kuulostaa houkuttelevalta, mutta... paljon asiaa. Lupaan.Kliinikkojen puuttuvat koulutksen osat
Tällä kertaa ei muuta.

Toinen Tuonen Tupa

Tänään kokoonnuttiin taas suurella joukolla. Edelliseen kertaan ei ollut varmaan paljoa eroa määrässä. Jos kiinnostus jatkuu näin merkittävänä, pitänee miettiä sitä paikan vaihtoa?
Keskustelun aiheet olivat "rankkoja", Antti O. Arposen alustus omasta sairaudestaan ja kuolemasta oli koskettava ja ajatuksia herättävä. Sitä edeltäneestä alustuksesta "Kun kuolo käy"-alustuksesta sain ensimmäisen lievästi negatiivisen palautteen koko Tuonen Tupa-sarjan aikana (lukuunottamatta tilanpuutetta ja ajan loppumista). Vieraamme oli odottanut todella kuulevansa, mitä siinä kuoleman tapahtumassa käy, mutta sitä ei sitten meille kerrottukaan - pitänee etsiä joku, joka ei väistä aihetta, kertomaan TOTUUS.fysiologia kuolemassa
Musiikkiesitys lopussa oli tunteita herättävä. Moni ei tiennyt ko. laulunkirjoittajan taustoista ja yhteyksistä sävellyksiin. Konsta Kuronen tulkitsi kappaleet hienosti - moni meistä pyyhki kyyneleitä, vaikka sanoja ei ollutkaan esityksissä muutoin kuin Matti J.:n etukäteen lukemana. Osa musiikista oli tietysti meille entuudestaan tuttua - Kaunis on luoksesi kaipuu esim.
Pääsen ensi tiistaina Imatran seurakunnan järjestämään saattohoitokoulutukseen, johon on ilmeisesti käytetty yhteisvastuukeräyksen varoja. Kaikki esittäjät ovat mielenkiintoisia ja samoin heidän alustuksensa. Täytyy toivoa, että minä en pety odotuksissani koulutuksen suhteen kuten vieraamme tänään - ehkä en tämänpäiväisen jälkeen aseta mitään ennakko-odotuksia?
Muuttolintu kokoontuu taas maanantaina miettimään nettisivuja ja varmaan aiheita muiltakin alueilta käsitellään kolmen tunnin aikana. Saattohoitoa viedään eteenpäin keinolla millä hyvänsä.
Sivuhuomautus: Koivikkokoti Hämeenlinnassa on saanut ISO9001:2008 sertifikaatin lokakuussa. HIENOA!

Saattohoito ja asenne

Tänään ei pitkiä kirjoituksia, linkittelen tähän artikkelin toiselta puolelta Suomea ja voin vain yhtyä näihin sanoihin. Itse olen kokenut hyvän saattohoidon kotiympäristössä v. 1978, jolloin saattohoito-sanaa ei edes tunnettu ja se osoittaa, että asenteesta tämä on kiinni.Hyvä saattohoito on kiinni asenteesta
kauniita syyspäiviä! Kirsti

Tänään on saatu kokea Suomen ja Lappeenrannan ensimmäinen Death Cafe- Tuonen Tupa. Tässä kuvassa iltapäivän parhaat palat ja ilopilkut. Kuolemasta puhuminen ei ole nykyihmiselle helppoa ja tänään monet ylittivät itsensä. Minna Mänttäri ja Seppo Äikäs olivat tehneet kolme upeata laulua aiheesta "kuolema" ja niissä on myös aiheita tunnussäveleksi Tuonen Tuvalle. Vai mitä sanotte kertosäkeen osasta: "Sillä Tuonelan tupa on matkamme viimeinen majatalo ja lyhty, joka tietämme valaisee, on Exit-kyltin valo" ?

Tilaisuus oli joutunut/päässyt median pyöritykseen jo pari viikkoa sitten ja siitäkin johtuen tila oli tupaten täynnä. N. 50 henkilöä oli saapunut paikalle keskustelemaan kuolemasta. Vaikka ensimmäisen tilaisuuden osanottajamäärästä johtuen eivät kaikki ehtineet puhua asiaansa, niin paljon tuli kuitenkin keskustelun aihetta ja kommenttia jaettua. Seuraavan tapaamisen yhteydessä jatketaan siitä mihin jäätiin. Tapahtuman takana ovat Lappeenrannan Palvelukeskussäätiö, Lappeenrannan Mielenterveysseura ja Kaakkois-Suomen saattohoitoyhdistys Muuttolintu ry, Tarkoitus on jatkaa n. kerran kuukaudessa ja vaikka tämän ensimmäisen kerran kahvit kustansi Palvelukeskussäätiö, niin jatkossa kustannuksien jakoa ja lahjoitusten vastaanottoa kulujen kattamiseen pitää miettiä.
Päällimmäinen ajatus tänään kahvilasta uloskävellessä oli kuitenkin:"YESSS!" Tätä tarvitaan, tästä vielä puhutaan ja meillä on upeita ihmisiä joukossamme, jotka "hurahtavat" tällaiseen hienoon juttun...

Uutta kohti

Liiankin kauan kulunut bloggajalla kirjoituksesta. Ja paljon tapahtunut sen jälkeen. Karjalakotia ei enää ole, sen saattohoito päättyi 30.6.14. Heinäkuu meni helteitä pidellessä ja nukkuessa, elokuuksi majottauduin ryhmäkotiin Imatralle sairaanhoitajan sijaiseksi ja taas puhaltaa uudet tuulet nyt syyskuussa.
Leipätyö on hoitotyötä, mutta saattohoidon kehittäminen muita kanavia käyttäen on vielä kantava voima. Muutokset elämässä eivät ole katkaisseet tätä halua saada asiat kuntoon. Tammikuussa sovittu koulutustilaisuuskin marraskuussa Imatralla toteutuu, titteliksi vaihdetaan vain Muuttolintu ry:n sihteeri. Ja huomenna sairaanhoidon opiskelijoiden haastateltavaksi.
Muuttolintu ry on anonut RAY:ltä projektirahaa ja sen myötä suunnitellaan työnimellä "Yhdessä saattaen - Vapaaehtoissektori julkisten palvelujen tukena" kolmivuotista projektia, jonka kautta toivomme pääsevämme vaikuttamaan hyvän saattohoidon saavutettavuuteen jokaiselle.
Elokuussa taas osui omalle kohdalle "saattohoito" kolmen hengen huoneessa keskussairaalassa - tämä täytyy saada korjattua ja pikaisesti. Omaisten tuska on liian vaikeaa seurattavaa, kun tietää miten toisella tavalla asiat voisivat olla.
Tulevat viikot vierähtävät kaukana asuvien lasten halailussa kun tulevat sisarensa lakkiaisiin ja tietysti muissa juhlavalmisteluissa, mutta lokakuussa jo varmaan on täysi vauhti päällä kaikissa projekti lobbauksissa ja uudessa työssä. Kauniita syyspäiviä!

Hautajaispäivä

Tänään - hyvällä enkeleiden lentokelillä- lähetimme vanhan ystävän matkalle tuntemattomaan. Hautajaiset olivat sekoitus "normaalia" ja harrasta  sekä vähän sitä muuta, jota olen kaivannut suomalaisten hautajaiskäytäntöihin. Vai pitäisikö niitä sanoa rituaaleiksi?
Muistotilaisuudet saavat usein mietimään omia asioitaankin kriittisemmin. Ne jopa auttavat selkiyttämään ajatuksia omista "lopuista". Tämänpäiväinen tilaisuus toi mieleeni erään sukulaismiehen muistotilaisuuden 1990-luvun lopulta. Hän kuoli Parkinsonin taudin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen, ikääkin oli jo kertynyt. Odotettua - ehkä. "Arvoltaan" hän oli PhD ja ison lukion rehtori. Muistotilaisuuteen tultiin hawai-paidoissa, shortseissa ja muutenkin rennoissa vaatteissa. Puheissa muisteltiin sitä, miten ihmisiä rakastava mies hän oli; hän piti juhlien järjestämisestä kotonaan, hänellä oli useita vaihto-oppilaita eri maista ja hänen ystävänsä olivat tämän takia hyvin eri-ikäisiä. Kukaan ei maininnut muistotilaisuudessa hänen koulutustaustaansa eikä työstä puhuttu kuin lyhyenä mainintana, tutustumispaikkana.
Tämänpäiväisissä hautajaisissa oli vähän sitä samaa. Kirkossa mentiin "vanhan kaavan mukaan" vielä tiukasti ja sekin on hyvä - jälkeenjääviä vartenhan tämä on, vaimo varmasti arvosti myös tätä virallista puolta. Muistotilaisuudessa kehotettiin kertomaan hauskoja juttuja edesmenneestä ja vähän siihen päästiinkin - hänestä kun oli niitä hauskoja juttuja yllin kyllin. Hän oli samanlainen ihmisiä rakastava mies kuin tuo aiempikin vainaja, ja hänellä oli lisäksi kovin rikas menneisyys (kokemuksellisesti). Me ujot suomalaiset kuitenkin odotimme, että pappi laulatti viimeisen virren ja kahvit oli juotu ennenkuin puheensorina todella alkoi.
Itselleni toivoisin, että se puheensorina alkaa vaikka jo kirkossa. Juhlitaan elämää eikä surra kuolemaa! Tänään oli kaunis päivä juhlia Einon elämää! Yhtä aurinkoinen ja lämmin kuin hän.

Saattohoito ja kuoleman kahvilat

Kovin pitkä aika jäi tähän bloggailuun. Rahoitusjärjestelyjä ja paljon omaa työtä, ei oikein osaa nostaa päätä ja katsoa eteenpäin. Viime perjantaina kävin Pölkkybaarissa Taipalsaarella puhumassa ja kuuntelemassa kuolemasta puheita. Tilaisuus oli järjestetty seurakuntien yhteisvastuukeräyksen merkeissä, mutta keskustelu oli niin antoisaa, että toiveita Muuttolintu ry:n miettimästä suomalaisesta "Death Cafe"-ajatuksesta voidaan toteuttaa. Lappeenrannassa on jo seurakunta-aktiiveja ja Palvelukeskussäätiö remmissä.
Kaksi saattoa jää näiden bloggausten väliin. Taas tyytyväisiä omaisia.. tämä itsemaksaminen vain rassaa. Ei olisi suuri vaiva kirjoittaa niitä maksusitoumuksia, kulutkaan eivät lisääntyisi.
Kevät tulee. Aikaisin. Ehkä ehdimme mukaan!

Miesten aamiainen

Minut kutsuttiin miesten aamiaiselle puhumaan saattohoidosta. Tämä on paikallisen seurakunnan kuukausittaista toimintaa ja miesten aamiaisella puhutaan ajankohtaisista asioista. Kirkon ulkomaanavun Yhteisvastuukeräys on tehnyt saattohoidosta ajankohtaisen asian.

Tilaisuutta varten tein kuvahaun saattohoidosta ja sain paljon kuvia toisissaan kiinni olevista käsistä. Joissakin käsissä oli monitori ja tippaletkut, mutta paljon oli vain käsiä. Yhteisvastuukeräyksen paljon puhetta herättäneet mainoskuvat olivat myös siellä tietysti. Ja iltaruskot sekä enkelit.

Viime viikon aikana on ollut myös paljon keskusteluja "mediassa" saattohoidosta ja eutanasiasta. A-studio näytti tällaista keskustelua Yhteisvastuukeräyksestä ja Inhimillinen tekijä kertoi eutanasia-teemalla asioista. Eutanasia-käsite tuntuu olevan kovin huonosti ymmärretty ja toimittajakaan ei tainnut pysyä ihan asiassa... Saattohoidon ja eutanasian käsitteistö on ilmeisesti laaja ja keskustelun avulla sitä pitäisi vielä tarkentaa?

Miesten aamiaisella puhuttiin saattohoitokokemuksista ja todettiin, että se voi joskus olla onnistunuttakin. A-studiossa Eero Vuorinen ja Tapio Pajunen puhuivat sattumanvaraisuudesta ja se juuri on maamme ongelma. Joskus kaikki menee nappiin yrittämättä ja joskus asiat ovat sietämättömän huonosti. Puhuttiin hoitotahdosta ja sellaisesta eettisestä ongelmasta, joka syntyy, kun potilas ja omainen kieltäytyvät hoidosta. Lääkärin kokemuksella tiedetään, että antibioottikuuri voi parantaa helposti esim. keuhkokuumeen. Ja sitten potilas kieltäytyy. Tytär on potilaan puolella. Useimmat meistä eivät tiedä miltä tuntuu olla muistisairas. Jokapäiväiseen todellisuuteen herääminen muistisairaana saattaa olla sellainen tilanne, että keuhkokuume on helpotus - omannäköinen "itsemurha"/"eutanasia"(potilaan kannalta itsemurha, tyttären avustettu itsemurha=passiivinen eutanasia). Vanhuushan ei yleensä tapa ketään, kuolintodistuksissa se ei kelpaa. Tarvitaan paljon avointa keskustelua kaikilla tahoilla, että voidaan ratkaista saattohoidon ongelmat Suomessa. Nyt aloitetut keskustelut ovat lahja.

Tosi hienoa, että miesten aamiainen keskusteli tästä asiasta ja toivon, että keskustelu jatkuu. Myös laajemman yleisön kesken. Ja että termit saadaan selvennettyä...