Matkalla Helsinkiin junassa istun ja mietin saattohoidon kehittämisaioita. Vanhustyön keskusliitto järjestää tänään neuvottelutilaisuuden, johon minulla on myös kunnia osallistua Muuttolintu ryn edustajana.
Tunnelmaan virittäytyminen alkoi jo eilen, kun poikani hyvä ystävä vietti isänsä kuoleman 5-vuotispäivää. Poika oli miettiessään vuosien aikana huomannut, että vaikka tapahtumat olivat aikanaan traagisia ja kuolema tuli yllätyksenä, oli se, että hän pystyi olemaan läsnä, heille molemmille lahja. Hänen mielestään pahinta mitä voi kuvitella on, että joutuu lähtemään tästä elämästä yksin. Vakavia mietteitä kolmekymppiseltä jenkkipojalta. Täällä yksin kuolemisen välttäminen tuntuu olevan vanhusten asia. Hyvä, että edes heidän. Odotan innolla tämänpäiväistä tapaamista -onhan sekin askel eteenpäin.
Kevään aikana järjestettiin Lappeenrannassa viisi ja Kouvolassa kolme kahvittelutilaisuutta, joissa puhuttiin kuolemasta. Lappeenrannan viimeisin tilaisuus pidettiin hautausmaalla piknikkinä. Syksyllä jatketaan Tuonen Tupia ja aloitetaan vapaaehtoiskoulutusta saattohoitoon.
