Vuodenlopun mietteitä

"I hope that in this year to come, you make mistakes. Because if you are making mistakes, then you are making new things, trying new things, learning, living, pushing yourself, changing yourself, changing your world. You are doing things you have never done before, and more importantly, you are doing something. So that is my wish for you, and all of us. And my wish for myself. Make New Mistakes. Make glorious, amazing mistakes. Make mistakes nobody has ever made before. Do not freeze, do not stop, do not worry that it is not good enough, or it is not perfect, whatever it is. Art, or love, or work or family or life. Whatever it is you are scared of doing, do it. Make your mistakes. Next year and forever and ever.” (Neil Gaiman)

Tuon lainasin eräältä FB-ystävältä ja toivon, että opin tekemään lisää virheitä ensi vuonna! Tänä vuonnakin niitä on tehty ja ehkä vielä ehditään joku tehdäkin ennen puolenyön paukutteluja.
Karjalakodin seinien sisällä on vietetty aikaa paljon ja usein tuntuu, että siitä ei ole mitään tulosta. Sitten kuitenkin tulee summattua tuloksia aina näin kuukauden/vuoden vaihteessa ja näkee, että pienetkin muutokset kerääntyvät isoiksi muutoksiksi pikkuhiljaa. Edellisen vuoden hoitovuorokaudet summasivat alle 200, tänä vuonna yli 800! Yritetään nyt olla jähmettymättä siihen, että se ei ole tarpeeksi. Keskitytään siihen, miten iso muutos on saatu aikaan vuodessa ja miten iso se voisi olla seuraavana vuonna! Tehdään lisää isoja, ihmeellisiä virheitä!

Perhe on jaksanut rinnalla kulkea kivistä tietä ja ystävätkään eivät ole unohtaneet, vaikka olen kovin epäsosiaaliseksi käynyt. Nyt vaan uusia polkuja etsimään, uusia ratkaisuja - vaikka virheiden kautta. Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Joululahjatoiveita

Vietimme eilen joulujuhlaa Karjalakodilla ja tänään yliopistolta kävivät Daniela ja Jukka haastattelemassa minua saattohoidon arvokartoista ja hankintaprosessista. Kuolemastakin on siis puhuttu, vaikka joulu syntymän juhla onkin.
Joulujuhlassamme oli ensimmäisen saattohoitopotilaamme sisar, joka oli kirjoittanut tarinan nimeltä "Viimeinen Ystävä" ja sen innoittamana ryhdyimme keskustelemaan joulujuhlassa myös tuosta ystävästämme, kuolemasta. Monelle on tämä joulun aika sellainen, joka tuo mieleen myös menettämämme ihmiset. Matti J. Kuronen puhui omassa puheessaan myös erilaisesta joulusta ja siitä, mikä se "perinteinen" joulu sitten on. Hänen mukaansa on tutkittu, että yhdistämme joulun tuoksuihin. Tuomme oman pienen metsän sisälle kuusen muodossa ja syömme kinkkua sen viikinkien vanhan possuntuoksun takia, joka on kulkenut meille sukupolvien takaa.
Toisaalla blogimaailmassa kyseltiin, mikä on minun joululahjalistani. Toivoisin, että tämän maailman jättävät, kuolevat, saisivat sen verran arvostusta, että asiasta voitaisiin puhua. Voitaisiin antaa kuolevalle mahdollisuus täyttää toiveitaan, jotka ovat jääneet täyttämättä. Annettaisiin mahdollisuus valita. Kuultaisiin kuolevan ääntä.
En toivo siis itselleni muuta kuin voimaa ja innostusta taistella asiani eteen niinäkin päivinä kun ei jaksaisi. FB-ystävän jakaman toivotuksen saattelemana leppoisaa joulun odotusta. Älkää juosko tavaran perässä.

"BEANNACHT

Päivänä, jona taakka painaa raskaana harteitasi ja olet vähällä kaatua, liikkukoon maa allasi sinua tukien.
Ja kun silmiisi nousee jäinen katse harmaan ikkunalasin takana ja tappion haamut valtaavat mielesi, tulkoon värien kirjo, syvänsininen, punainen, vihreä ja taivaansini, havahduttamaan sinut ilon kedolle.
Kun ajatukset repivät purjeet rikki ja valtameri tummenee allasi, langetkoon vesien poikki keltainen kuunsilta kuljettamaan sinut turvallisesti kotiin.
Olkoon sinulla maan ravintoa, valon kirkkautta, meren vuolautta,
olkoon esi-isien suojelus kanssasi.
Muokatkoon verkkainen tuuli nämä rakkauden sanat ympärillesi
näkymättömäksi viitaksi, pitämään elämästäsi huolta.
John O’Donohue
ANAM CARA
Kelttiläistä viisautta"

Miksi kuolemasta pitäisi puhua?

Tämä otsikko tuli toisessa blogissa esille. hyvapahakuolema.blogspot.fi Tuo kuolemaa ja eutanasiaa käsittelevä blogi on hyvää luettavaa meille kaikille, vaikka emme tutkimusmielessä näitä asioita joutuisikaan pohtimaan.
Tuon viimeviikkoisen kirjoituksen aiheuttamat kommentit ovat juuri se syy, miksi minun mielestäni kuolemasta pitäisi puhua. Eutanasiaa toivotaan lailliseksi siksi, että "potilas ei joutuisi virumaan osastolla viikkotolkulla ilman ruokaa ja liian harvoin annetulla morfiinilla ja tekee kovasti kärsien kivuista kuolemaa." Hyvin toimiva saattohoito tekisi tällaiset toiveet tarpeettomiksi. Se saattohoitoasenne pitää saada kaikkiin toimintayksiköihin, mutta pitää myös ymmärtää osastojen toimintatarkoitukset ja järkiperäistää kuolevan hoito oikeaan paikkaan. Hoitoalalla työskentelevät tietävät miten vaikeaa akuutilla osastolla on löytää aikaa potilaan todelliseen kohtaamiseen ja elämän loppuvaiheen hoitamiseen arvokkaasti. Silloin pitää käyttää resursseja, joita meille on luotu tätä varten. On koulutettu saattotukihenkilöitä, vapaaehtoisia, jotka ovat perheiden tukena kotona. Kotisaattohoitoa kehitetään ja on olemassa saattohoitokoteja - tosin maantieteellisesti aika pienessä osassa Suomea. On myös sairaalaosastoja, jotka ovat ottaneet tämän erikoisosaamisekseen.
Olemme useita vuosikymmeniä kehittäneet synnytysosastojen toimintaa. Kokeilleet kaikenlaisia "luonnollisia" synnytysmenetelmiä ja kehittäneet kivunhoitoa. Tehty synnytys "kauniiksi". Miksi elämänkaaremme toinen pää ei saa tätä vastaavaa huomiota? Miksi ne vaikeat kysymykset, joita kuoleva esittää itselleen ja läheisilleen katsotaan pelottaviksi ja jäävät vaille vastausta? Miksi kuolema ei voisi olla kaunis, tai vähintäänkin arvokas? Vapaa kaikenlaisesta kivusta: fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja hengellisestä?
Puhutaan tästä ja tehdään asialle jotain.

Lähtöjä

Yle Teema näytti torstaina 10.10. uusintana Oscarilla palkitun japanilaisen elokuvan v. 2008: "Lähtöjä". Elokuva on uusittu jo muutamia kertoja Ylellä, mutta uskon, että katsojia löytyy vaikka uusittaisiin joka viikko. Käsitellyt asiat koskevat näennäisesti kuolemaa, mutta kun katsoo elokuvan loppuun, huomaa, että se käsittelee kuitenkin elämää. Sitä mitä me kaikki täällä koemme joka päivä, mihin uskomme, mikä on meille tärkeää.

Kun hakee työpaikkaa oletuksensa mukaisesti matkatoimistosta ja "joutuu" hautaustoimistoon, on järkytys varmasti suuri - suurempi vielä sitten, kun alkaa pitää työstään, mutta vaimo sen takia jättää, ystävät alkavat hyljeksiä... Happy End kuitenkin on olemassa, mutta se vaatii yhteisöltä, itseltä ja läheisiltä asennemuutosta. Kuolema on vieläkin tabu, siitä puhuminen, sen "hoitaminen" ei ole sosiaalisesti hyväksyttävä puheenaihe. On nähtävä hyvän, arvokkaan hoitamisen ja rutiinityön ero. Kuoleman on kosketettava itseä läheltä, ennenkuin sitä voi ajatella. Silti tiedämme, että meillä kaikilla on sama kohtalo.

Tämän blogin kehittely on vielä kesken ja täällä tullaan käsittelemään monenlaisia asioita. Silti pääasiamme on tehdä Saattohoitoa Sydämellä. Pyrimme levittämään tietoa ja muokkaamaan asenteita suvaitsevaisemmiksi.

Ihminen aina järjestelmää edellä

Kaksi vuotta on Etelä-Karjalassa ollut mahdollisuus viettää viimeiset hetkensä saattohoitokodissa. Kaikki lähti ajattelusta, että ihminen on kuitenkin se, jonka itse tulee voida päättää miten ja missä viimeiset aikansa viettää. Laitteet ja hoitomenetelmät ovat tärkeitä ja osaava henkilökunta hoitelee kätten työt taitavasti, mutta tärkeintä on, että hoidon kohde tulee kuulluksi ja voi vaikuttaa hoitoonsa mahdollisimman paljon.

Tämä on ollut vähän tunnettu ajattelutapa Etelä-Karjalassa, vaikka muualla Suomessa on asia ollut hoidossa jo vuosikymmeniä. Lappeenrannassa oleva Karjalakoti on vasta viides saattohoitokoti Suomessa. Saattohoitosuositus julkaistiin loppukesästä 2010. Suositukset ovat pikkuhiljaa muuttamassa saattohoitokäytäntöjä Suomessa, mutta jos olet apua tarvitseva potilas nyt, hitaat muutokset eivät ole tarpeeksi. Potilaslähtöisyys ja potilaiden oikeudet jäävät liian usein toteutumatta. Muualla maailmassa saattohoitoa on tehty useampiakin vuosikymmeniä, malleja on tarjolla runsaasti. Toivottavasti voin tällä blogilla herättää tämän tärkeän keskustelun osaltani. Yhteisvastuu keräys kirkon piirissä ensi vuonna on myös saattohoito-teemalla.