Tämä otsikko tuli toisessa blogissa esille. hyvapahakuolema.blogspot.fi Tuo kuolemaa ja eutanasiaa käsittelevä blogi on hyvää luettavaa meille kaikille, vaikka emme tutkimusmielessä näitä asioita joutuisikaan pohtimaan.
Tuon viimeviikkoisen kirjoituksen aiheuttamat kommentit ovat juuri se syy, miksi minun mielestäni kuolemasta pitäisi puhua. Eutanasiaa toivotaan lailliseksi siksi, että "potilas ei joutuisi virumaan osastolla viikkotolkulla ilman ruokaa ja liian harvoin annetulla morfiinilla ja tekee kovasti kärsien kivuista kuolemaa." Hyvin toimiva saattohoito tekisi tällaiset toiveet tarpeettomiksi. Se saattohoitoasenne pitää saada kaikkiin toimintayksiköihin, mutta pitää myös ymmärtää osastojen toimintatarkoitukset ja järkiperäistää kuolevan hoito oikeaan paikkaan. Hoitoalalla työskentelevät tietävät miten vaikeaa akuutilla osastolla on löytää aikaa potilaan todelliseen kohtaamiseen ja elämän loppuvaiheen hoitamiseen arvokkaasti. Silloin pitää käyttää resursseja, joita meille on luotu tätä varten. On koulutettu saattotukihenkilöitä, vapaaehtoisia, jotka ovat perheiden tukena kotona. Kotisaattohoitoa kehitetään ja on olemassa saattohoitokoteja - tosin maantieteellisesti aika pienessä osassa Suomea. On myös sairaalaosastoja, jotka ovat ottaneet tämän erikoisosaamisekseen.
Olemme useita vuosikymmeniä kehittäneet synnytysosastojen toimintaa. Kokeilleet kaikenlaisia "luonnollisia" synnytysmenetelmiä ja kehittäneet kivunhoitoa. Tehty synnytys "kauniiksi". Miksi elämänkaaremme toinen pää ei saa tätä vastaavaa huomiota? Miksi ne vaikeat kysymykset, joita kuoleva esittää itselleen ja läheisilleen katsotaan pelottaviksi ja jäävät vaille vastausta? Miksi kuolema ei voisi olla kaunis, tai vähintäänkin arvokas? Vapaa kaikenlaisesta kivusta: fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja hengellisestä?
Puhutaan tästä ja tehdään asialle jotain.
Eräässä keskustelussa kuulin lauseen "kuolema on ulkoistettu" joka sai minut miettimään kuoleman asemaa yhteiskunnassamme. Ja totesin että lausessa on paljon perää, edes kaikki hoitoalalla työskentelevät ihmiset eivät ole valmiita kohtaamaan kuolemaa tai päästämään sitä lähelleen. Kuten omassa blogissanikin totesin, aiheesta vaikeneminen ei ainakaan poista pelkoa tai epävarmuutta sen suhteen. Miksi on helpompaa kehittää synnytystä kuin kuolemaa... ehkä siksi että syntymä on alku, tilanne jolloin mahdollisuuksien määrä on rajaton. Syntymässä ihminen siirtyy tuntemattomasta maailmasta tähän tunnettuun ja siihen liitetään pääsääntöisesti positiivisia tunteita ja ilon kyyneleitä. Kuolema sitävastoin edustaa tunnetun olomuodon loppua, siirtymää johonkin josta ei kenelläkään elävällä ole varmaa tietoa, mutta paljon uskomuksia. Kohtaamalla kuoleman kohtaamme samalla elämän suuria peruskysymyksiä: Mikä on elämän tarkoitus? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
VastaaPoistaPaljon puhutaan myös hyvinvointiyhteiskunnasta ja ihmisen kunnioittamisesta. Saattohoidon kehittäminen on mielestäni eräs oleellinen tekijä kummankin osalta. Itse elän ruuhkavuosiani ja kuolema on toivottavasti kohdallani vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta toivon että kun sen aika koittaa, minun ihmisarvoani kunnioitetaan asiantuntevalla ja hyvällä saattohoidolla. Jos olen ollut arvokas siinä kohtaa kun olen ollut työssäkäyvä ja "tuottava" ihminen, niin toivon että olen riittävän arvokas saadakseni mahdollisen miellyttävän "matkan" myös viimeisinä päivinäni. Monen muun hoitotoimen kohdalla voimme ajatella että "ensi kerralla teen paremmin", saatthoidon ollessa kyseessä sitä seuraavaa kertaa ei tälle potilaalle enää tule, joten työ on tehtävä hyvin ihan joka kerta. Siinä mielestäni ilmenee se aito ihmisarvon kunnioitus.
Näinhän se on tässä maailmassa, että on onnistuttava saattohoidossa ekalla kerralla. Valitettavasti alueellamme on myös se vaiva vielä, että ihmisen on itse vaadittava saattohoitoa tai jos ei kykene, niin omaisten. Se aika, kun saattohoitoa tarvitsee, on mielestäni niin tunteiden täyttämää aikaa, että aloite pitäisi tulla terveydenhoitohenkilökunnalta eikä vaatimusten perusteella. Ja että tämä oikeus hyvään saattohoitoon tulisi kaikille rahapussiin katsomatta. Jokainen elämä on arvokas ja vaikka ei olisi ollut nk. tuottava eläessään, on oikeus tulla kohdelluksi omien toivomusten mukaisesti viimeisinä päivinään.
Poista