Suoraan koulutuksesta

Kesälomilta on palattu ja sairaslomakin melkein pidetty. Yleinen keskustelu saattohoidosta on vaimennut vähän, elokuussa oli pari artikkelia Yle:n uutisissa, mutta nyt pakolais- ja budjettiasiat ovat vieneet median huomion.
Yle oli haastatellut lääkäriä 19.8. - jutussa mainittu lääkäri on todennäköisesti väärin kirjoitettu nimeltään, Eero Huovinen on piispa. Jutun saattohoidon tilasta voi lukea tästä . Toinen artikkeli Yle:n uutisissa oli muutama päivä myöhemmin 23.8. ja se käsitteli vanhusten kuolemanpelkoa .
Tuonen Tupaa pidettiin taas viime lauantaina ja nämä asiat tulivat eri yhteyksissä esille. Puhuttiin itsemurhista, niihin liittyvästä häpeästä ja tietysti itsemurhasta keskustelun siirtyminen eutanasiaan ja aborttiin oli odotettavissa. Siinä yhteydessä tietysti keskustelun aiheeksi nousi kuolemanpelko ja mistä se tulee. Monen kuolemanpelon syynä kuuluu olevan lähinnä aika juuri ennen kuolemaa, kivut ja omaisten pärjääminen.
Tänään sain kuulla kivunhoidon tilanteesta saattohoidossa tällä hetkellä Suomessa. Valitettavasti on todettava, että kivun pelkääminen saattohoidossa/ennen kuolemaa voi olla aiheellinen pelko. Olemme kivunhoidossa Euroopan pohjasakkaa vieläkin. Opimme myös lääkkeettömästä kivunhoidosta ja tietoisuustaidoista kivunhoidon näkökulmasta.
Miksi sitten pitäisi saada kivunhoito kuntoon - tilastojen kaunistukseksi? Vastaus luultavasti löytyy meistä jokaisesta itsestämme. Jos mietimme omaa kuolemaamme, tämä nimenomainen asia on varmaan omassakin mielessä. Hoitohenkilökunnan ja omaisten tulee myös tietää, että muihinkin sairauksiin kuin syöpään liittyy kipua (COPD, sydän-ja verisuonisairaudet, munuaisten ja muiden sisäelinten sairaudet, jne.) Kolmanneksi, saattohoitoon liittyvät valitukset Valviran tilastoissa ovat enimmäkseen koskien puutteellista kivunhoitoa.
Ensi viikolla on Finlandia-talolla saattohoito-tapahtuma ja sieltä saamme taas lisää tietoa levitettäväksi. Alueseminaarit alkavat tänä syksynä kolmella tilaisuudella Rovaniemellä, Oulussa ja Kuopiossa ja jatkuvat ensi vuonna vielä viidellä paikkakunnalla. Alueseminaarit - linkissä päivämääriä ja ilmottautumislinkit.
Tuonen Tupaa jatketaan Lappeenrannassa, Kouvolan tilaisuudet ovat Muuttolintukahvien nimellä. Kootaan ihmiset yhteen kahvikupposen ääreen ja puhutaan kuolemasta - hyvästä ja pahasta. Koivikko-kodin johtaja Riikka Koivisto pohdiskeli pari päivää sitten blogissaan hyvää kuolemaa erittäin taitavasti.
Näissä mietteissä tänään
Kirsti

Pitkästä aikaa

Lyhyt päivitys vain siksi, että joku toinen on ollut ahkera ja kirjoittanut hienon kirjoituksen blogiinsa - ehkä minäkin saan joku päivä aikaiseksi pidemmän tekstin. Tällä kertaa vain linkki Koivikko-kodin johtajan Riikka Koiviston blogiin Kunnioittaen
Tässä on sanottu paljon ja kaikki se mitä tänä päivänä halusin sanoa.

Nyt taas puhuttaa Tuonen tupa - Matti oli vakavana asioista Pisara-ojkelmassa TV:ssä. Saattohoito kehittyy, asioista puhutaan - toivottavasti puheet toteutuu.......

Matkalla

Matkalla Helsinkiin junassa istun ja mietin saattohoidon kehittämisaioita. Vanhustyön keskusliitto järjestää tänään neuvottelutilaisuuden, johon minulla on myös kunnia osallistua Muuttolintu ryn edustajana.
Tunnelmaan virittäytyminen alkoi jo eilen, kun poikani hyvä ystävä vietti isänsä kuoleman 5-vuotispäivää. Poika oli miettiessään vuosien aikana huomannut, että vaikka tapahtumat olivat aikanaan traagisia ja kuolema tuli yllätyksenä, oli se, että hän pystyi olemaan läsnä,  heille molemmille lahja. Hänen mielestään pahinta mitä voi kuvitella on, että joutuu lähtemään tästä elämästä yksin. Vakavia mietteitä kolmekymppiseltä jenkkipojalta. Täällä yksin kuolemisen välttäminen tuntuu olevan vanhusten asia. Hyvä, että edes heidän. Odotan innolla tämänpäiväistä tapaamista -onhan sekin askel eteenpäin.
Kevään aikana järjestettiin Lappeenrannassa viisi ja Kouvolassa kolme kahvittelutilaisuutta, joissa puhuttiin kuolemasta. Lappeenrannan viimeisin tilaisuus pidettiin hautausmaalla piknikkinä. Syksyllä jatketaan Tuonen Tupia ja aloitetaan vapaaehtoiskoulutusta saattohoitoon.

Suru-uutiset

... tavoittivat somen kautta. Antti O. Arponen on jättänyt maallisen vaelluksensa. Rauha hänen sielulleen. Antti puhui meille kuolemansa kohtaamisesta Tuonen Tuvassa 13.12.14 ja se oli hyvin koskettavaa ja avointa puhetta. Toivon, että kaikki meni niinkuin hän toivoi, eikä kipuja ollut. Ainakin häneltä julkaistiin kolumneja viime viikkoihin asti.
Saattohoito on taas noussut keskustelun aiheeksi monelta suunnalta. Lappeenrannassa järjestetään Saattohoito osana hyvää elämää - yleisötilaisuus 16.4.2015 klo 17 -19 Iso-Apu - palvelukeskuksessa, Kauppakatu 63, LPR ja saamme koulutusta asiasta edellisenä päivänä henkilökunnalle. Itse aloittelen Muuttolintu ry:n toimintasuunnitelman toteuttamista tälle vuodelle ja järjestämme vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille koulutuksen 2.5. Lappeenrannassa ja syksyllä Kouvolassa. Lisää tietoa tulossa heti kun suunnitelmat varmistuvat. Muuttolintu ry:n kevätkokous on tulossa myös, 28.4. Kouvolassa. Tuonen Tupa kokoontuu Lappeenrannassa taas 11.4. ja Kouvolan muuttolintukahvit ovat taas loppukuusta huhtikuussa. (Ehkä 18.4.?)
Jatkamme mielenkiintoista keskustelua, osallistumme ja vaikutamme - vaikka olis mitkä vaalit menossa :) Helsinkiin mennään Vanhustyön keskusliittoon toukokuussa.

Haaste heitetty!

Minä otin haasteena toisessa blogissa ilmentyneen viestin saattohoidon onnistuneista kokemuksista. Ensimmäinen sellainen oli itselläni 1978, jolloin saattohoito oli tuntematon sana. Taipalsaaren kunnassa toimin ensimmäisessä työpaikassani ja kunnanalääkäri Heikki Ilanmaa oli sen verran aikaansa edellä, että oli luvannut eräälle kunnan eläkkeellä olevalle hoitoapulaiselle, että voisi ottaa miehensä kotiin viimeisiksi ajoiksi. Mies, n. 80-kymppinen, sairasti suolistosyöpää ja ei halunnut kuolla sairaalassa. Me terveyskeskuksen terveydenhoitajat ja minä sairaanhoitaja (työkokemus nolla) päivystimme ja autoimme kotihoidon järjestymistä.

Jälkeenpäin ajatellen olisimme toki voineet olla pulassa liikkuessamme morfiinin kanssa pitkin kylän raittia iltapimeällä ja kaikkina muinakin aikoina. Kukaan meistä ei varmaan sitä aspektia miettinyt silloin . Ajankohdan huomioiden ei todellakaan ollut kännyköitä eikä googlea. Kesämökiltä ajoin anopin kotiin päivystysviikonloppuni aikana ja soitin kysyäkseni morfiinin tarpeesta. Perjantain piikki oli viimeinen, lauantaina soittooni vastattiin, että "ei tarvitse enää tulla - hän nukkui pois aamuyöstä". En kuitenkaan uskonut "kieltoa" ja niinhän menin paikalle, totesin vaimon hyvän työn vainajan laittamisessa, juttelimme ja odotimme yhdessä ruumisautoa.

Tämän kaiken sulattaminen ei onnistunut 22-vuotiaalta - asiat ovat saaneet aivan uuden merkityksen nyt myöhemmin kun on ollut saattohoitokodin "omistajana", käynyt palliatiivista koulutusta ja saattohoitokoulutusta sekä muutenkin sotkeutunut tähän kuolevien kohtaamiseen. Saattohoitokotiaikoina ne viisi potilasta, jotka "yleisestä asenteesta" huolimatta tulivat meille, olivat jokainen HYVIÄ saattoja. Jokainen eri tavalla ja eri syistä. Kuolevan toiveiden huomioon ottaminen merkitsee perheelle paljon ja asioiden onnistuminen kaikkien toiveiden mukaisesti on hieno asia. Hoitajalle hyvän tunteen saavuttaminen vaatii sen, että muutaman kuukauden jälkeinen omaisten kanssa yhteydenotto on koettu tarpeelliseksi ja, että siitä on hyvä palaute. Kaikki viisi saattoamme saattohoitokodin ajoilta olivat sellaisia. Omaiset olivat tyytyväisiä siihen miten asiat menivät kuoleman hetkellä ja myöhemminkin palaute oli hyvää. Kadulla tavatessa pysähdytään juttelemaan vieläkin ja joulukirkossa tavatessa halataan.

Saatot ovat osuneet kohdalleni onnistuneina useimmiten kotihoidossa. Se kuitenkin vaatii sen omistautuneen omaisen, joka on paikalla 24/7. Mielestäni arvokas kuolema ei tapahdu jos terveydenhuolto ainoastaan käy potilaan kotona omalla aikataulullaan - kipuja/pahoinvointia/ym.oireita ei voi satuttaa hoitajan käyntien aikatauluun - jonkun on oltava läsnä koko ajan ja hänellä on oltava mahdollisuus auttaa silloin kun on tarve.

Tiedän, että jos tämä onnistui vuonna 1978, se voi onnistua sata kertaa tehokkaammin tänään. Tarvitsemme vain tahtoa.

Tuonen Tupaa ja Palettia

Lauantain 7.2. Tuonen Tupa oli monien mielestä paras ikinä. Ollaan (kansainvälisestikin ajatellen) menossa oikeaan suuntaan eli ei ole "yleisöä" ja "puhujia" vaan kaikki voimme osallistua keskusteluun mielenkiintoisista kuolemaan liittyvistä asioista ja tavoista.
Asioita nostettiin esille taas monesta suunnasta ja paljon jäi keskustelun aiheita seuraavaan kertaan 14.3. Ensi kerralla (ehkä?) puhutaan asioista kuten vainajan kunnioittaminen, rituaalien katoaminen, suruaika, sanojen puuttuminen vainajan omaisten tai vakavasti sairaiden kohtaamisessa, kuoleman piilottaminen, uskontojen erilaisuus, kiitollisuus eletystä elämästä, viha. Paljon muutakin jäi "hampaan koloon"
Tänään ajoin Anu Koskelan (palliatiivisen poliklinikan sh) kanssa Joensuuhun. Siellä oli Paletti - kovalla B:llä - hankkeen loppuseminaari. Tosin se alkoi modernin tanssin kauniilla esityksellä, joka oli tehty tammikuussa edesmenneen Riitta Vainion kunniottamiseksi. Ohjelman päätökseksi kuuntelimme nuorten soittajien musiikkiesityksen.
Se, mitä oli noiden kulttuuritapahtumien välillä oli, on vaikea sanoiksi pukea. Tässä esite tilaisuuteen
Pohjois-Karjalassa on todella menty syvälle palliatiivisen hoidon toteuttamiseen ja luotu hoitopolkuja ja yhteistyökuvioita, joista muu maa saa ottaa esimerkkiä! Kymmenen vuoden aikana eri hankkeissa puurtaneet toimijat ovat saaneet aikaan tuotoksen, joista monet Suomessa hyötyvät - jos vain osaavat poimia käytännöt omaan toimintaansa. Kuvitelepa mikä helpotus pitkän matkan sijaan täydellä rakolla tämän sijaan
Kaikkien tätä työtä tekevien stressiä lievitti myös Riikka Koiviston luento: Kuinka jaksan työssäni?
Viimeisen kolmen päivän aikana siis ollut kivaa - jatketaan tästä!

Uusi vuosi - uskaltaako sanoa uudet kujeet?

Osallistuin loppuvuodesta Muuttolintu ry:n edustajana kokoontumiseen, jossa suunniteltiin saattohoidon järjestämistä Suomessa Yhteisvastuu-keräyksestä saadulla varoilla.  Projektisuunnitelma on tehty ja työ on alkanut. Kouvolan tilaisuudessa ilmoitin nykyisen työpaikkani mukaan hankkeeseen.
Vuosi vaihtui ja vuoden ensimmäinen Tuonen Tupa oli 10.1. ja edelliseen, Lucian päivänä järjestettyyn yleisötulva oli taas palautunut ennalleen - joulukuussa mahduimme hyvin kahvilatilaan, tammikuussa oli taas kaikki käytävät ja kabinetin tuolit käytössä. Keskusteluaiheet ovat mielenkiintoisia ja jutut jäävät kesken - helmikuussa yritetäänkin sitten vetää aikaisempien kesken jääneitten juttujen pohjalta.
Työpaikalla aloitimme vanhustyön logoterapia LTI- koulutuksen, joka on paitsi muistisairaitten myös saattohoitopotilaiden hoidossa avuksi. En vieläkään jaksa uskoa, että ryhdyin tähän lähestyessäni hyvää vauhtia 60:ä, mutta mielenkiintoista tämä on kuitenkin.
Muuttolintu ry sai vuoden lopulla Lappeenrannan ja Kouvolan seurakunnilta lahjoitukset, joiden turvin voimme aloittaa koulutusta ja tukea saattohoitotukihenkilöillemme. Tapahtumia on tulossa Yhteisvastuu-projektin merkeissä ja saattohoitoa kehitetään Suomessa tulevana vuonna ja vuosina vauhdilla - ehkä saadaan jotain aikaseksi?
Käykää Tuonen Tuvalla, Kouvolan seudulla aloitellaan 28.2. Osallistukaa yleisötilaisuuksiin saattohoidosta ja liittykää mukaan saattohoidon kehittämiseen...

Koulutusta ja kokemusta

Eilinen meni Imatralla saattohoitokoulutuksessa. Minut oli sinne rekrytoitu luennoitsijana jo Karjalakodin ajoilta ja tilanteiden muututtua olin sitten oman asiani esittäjänä Muuttolintu ry:n sihteeri. Päivä oli hyvin antoisa, asiat oli järjestetty sopivaan järjestykseen ja vaikka istuskeltua tuli paljon, ei ollut sitä väsähtämisen hetkeä. Tietoa saatiin paljon, mutta antoisimmat asiat olivat mielestäni verkostoitumisen tärkeys ja se vaikein koulutuspalautteen osa - pastori Erja Kalpion osuus. Tämä osa koulutusta pitää kokea, sitä on vaikea toiselle jakaa. Toki asiat hänenkin luennostaan ovat tärkeitä, esilletuotavia, mutta hänen karismaattinen tapansa esittää asia oli mieleenpainuva - ei ehkä onnistu koulutuspalautteessa työmaalla.
Tänään olen saanut palautetta saattohoitotukihenkilöiltä lisää ja hyvää sellaista - Lappeenrannan alueella koulutetuista saattohoitotukihenkilöistä vain yksi ei ole ottanut yhteyttä ja kaikki yhteyttä ottaneet ovat kiinnostuneita jatkamaan toimintaa myös meidän kanssamme!!
Yhteisöistä, joita seuraan, sain mielenkiintoisen linkin. Se on englanninkielinen pitkä luettava ja 19 minuutin video ei saata kuulostaa houkuttelevalta, mutta... paljon asiaa. Lupaan.Kliinikkojen puuttuvat koulutksen osat
Tällä kertaa ei muuta.

Toinen Tuonen Tupa

Tänään kokoonnuttiin taas suurella joukolla. Edelliseen kertaan ei ollut varmaan paljoa eroa määrässä. Jos kiinnostus jatkuu näin merkittävänä, pitänee miettiä sitä paikan vaihtoa?
Keskustelun aiheet olivat "rankkoja", Antti O. Arposen alustus omasta sairaudestaan ja kuolemasta oli koskettava ja ajatuksia herättävä. Sitä edeltäneestä alustuksesta "Kun kuolo käy"-alustuksesta sain ensimmäisen lievästi negatiivisen palautteen koko Tuonen Tupa-sarjan aikana (lukuunottamatta tilanpuutetta ja ajan loppumista). Vieraamme oli odottanut todella kuulevansa, mitä siinä kuoleman tapahtumassa käy, mutta sitä ei sitten meille kerrottukaan - pitänee etsiä joku, joka ei väistä aihetta, kertomaan TOTUUS.fysiologia kuolemassa
Musiikkiesitys lopussa oli tunteita herättävä. Moni ei tiennyt ko. laulunkirjoittajan taustoista ja yhteyksistä sävellyksiin. Konsta Kuronen tulkitsi kappaleet hienosti - moni meistä pyyhki kyyneleitä, vaikka sanoja ei ollutkaan esityksissä muutoin kuin Matti J.:n etukäteen lukemana. Osa musiikista oli tietysti meille entuudestaan tuttua - Kaunis on luoksesi kaipuu esim.
Pääsen ensi tiistaina Imatran seurakunnan järjestämään saattohoitokoulutukseen, johon on ilmeisesti käytetty yhteisvastuukeräyksen varoja. Kaikki esittäjät ovat mielenkiintoisia ja samoin heidän alustuksensa. Täytyy toivoa, että minä en pety odotuksissani koulutuksen suhteen kuten vieraamme tänään - ehkä en tämänpäiväisen jälkeen aseta mitään ennakko-odotuksia?
Muuttolintu kokoontuu taas maanantaina miettimään nettisivuja ja varmaan aiheita muiltakin alueilta käsitellään kolmen tunnin aikana. Saattohoitoa viedään eteenpäin keinolla millä hyvänsä.
Sivuhuomautus: Koivikkokoti Hämeenlinnassa on saanut ISO9001:2008 sertifikaatin lokakuussa. HIENOA!

Saattohoito ja asenne

Tänään ei pitkiä kirjoituksia, linkittelen tähän artikkelin toiselta puolelta Suomea ja voin vain yhtyä näihin sanoihin. Itse olen kokenut hyvän saattohoidon kotiympäristössä v. 1978, jolloin saattohoito-sanaa ei edes tunnettu ja se osoittaa, että asenteesta tämä on kiinni.Hyvä saattohoito on kiinni asenteesta
kauniita syyspäiviä! Kirsti

Tänään on saatu kokea Suomen ja Lappeenrannan ensimmäinen Death Cafe- Tuonen Tupa. Tässä kuvassa iltapäivän parhaat palat ja ilopilkut. Kuolemasta puhuminen ei ole nykyihmiselle helppoa ja tänään monet ylittivät itsensä. Minna Mänttäri ja Seppo Äikäs olivat tehneet kolme upeata laulua aiheesta "kuolema" ja niissä on myös aiheita tunnussäveleksi Tuonen Tuvalle. Vai mitä sanotte kertosäkeen osasta: "Sillä Tuonelan tupa on matkamme viimeinen majatalo ja lyhty, joka tietämme valaisee, on Exit-kyltin valo" ?

Tilaisuus oli joutunut/päässyt median pyöritykseen jo pari viikkoa sitten ja siitäkin johtuen tila oli tupaten täynnä. N. 50 henkilöä oli saapunut paikalle keskustelemaan kuolemasta. Vaikka ensimmäisen tilaisuuden osanottajamäärästä johtuen eivät kaikki ehtineet puhua asiaansa, niin paljon tuli kuitenkin keskustelun aihetta ja kommenttia jaettua. Seuraavan tapaamisen yhteydessä jatketaan siitä mihin jäätiin. Tapahtuman takana ovat Lappeenrannan Palvelukeskussäätiö, Lappeenrannan Mielenterveysseura ja Kaakkois-Suomen saattohoitoyhdistys Muuttolintu ry, Tarkoitus on jatkaa n. kerran kuukaudessa ja vaikka tämän ensimmäisen kerran kahvit kustansi Palvelukeskussäätiö, niin jatkossa kustannuksien jakoa ja lahjoitusten vastaanottoa kulujen kattamiseen pitää miettiä.
Päällimmäinen ajatus tänään kahvilasta uloskävellessä oli kuitenkin:"YESSS!" Tätä tarvitaan, tästä vielä puhutaan ja meillä on upeita ihmisiä joukossamme, jotka "hurahtavat" tällaiseen hienoon juttun...

Uutta kohti

Liiankin kauan kulunut bloggajalla kirjoituksesta. Ja paljon tapahtunut sen jälkeen. Karjalakotia ei enää ole, sen saattohoito päättyi 30.6.14. Heinäkuu meni helteitä pidellessä ja nukkuessa, elokuuksi majottauduin ryhmäkotiin Imatralle sairaanhoitajan sijaiseksi ja taas puhaltaa uudet tuulet nyt syyskuussa.
Leipätyö on hoitotyötä, mutta saattohoidon kehittäminen muita kanavia käyttäen on vielä kantava voima. Muutokset elämässä eivät ole katkaisseet tätä halua saada asiat kuntoon. Tammikuussa sovittu koulutustilaisuuskin marraskuussa Imatralla toteutuu, titteliksi vaihdetaan vain Muuttolintu ry:n sihteeri. Ja huomenna sairaanhoidon opiskelijoiden haastateltavaksi.
Muuttolintu ry on anonut RAY:ltä projektirahaa ja sen myötä suunnitellaan työnimellä "Yhdessä saattaen - Vapaaehtoissektori julkisten palvelujen tukena" kolmivuotista projektia, jonka kautta toivomme pääsevämme vaikuttamaan hyvän saattohoidon saavutettavuuteen jokaiselle.
Elokuussa taas osui omalle kohdalle "saattohoito" kolmen hengen huoneessa keskussairaalassa - tämä täytyy saada korjattua ja pikaisesti. Omaisten tuska on liian vaikeaa seurattavaa, kun tietää miten toisella tavalla asiat voisivat olla.
Tulevat viikot vierähtävät kaukana asuvien lasten halailussa kun tulevat sisarensa lakkiaisiin ja tietysti muissa juhlavalmisteluissa, mutta lokakuussa jo varmaan on täysi vauhti päällä kaikissa projekti lobbauksissa ja uudessa työssä. Kauniita syyspäiviä!

Hautajaispäivä

Tänään - hyvällä enkeleiden lentokelillä- lähetimme vanhan ystävän matkalle tuntemattomaan. Hautajaiset olivat sekoitus "normaalia" ja harrasta  sekä vähän sitä muuta, jota olen kaivannut suomalaisten hautajaiskäytäntöihin. Vai pitäisikö niitä sanoa rituaaleiksi?
Muistotilaisuudet saavat usein mietimään omia asioitaankin kriittisemmin. Ne jopa auttavat selkiyttämään ajatuksia omista "lopuista". Tämänpäiväinen tilaisuus toi mieleeni erään sukulaismiehen muistotilaisuuden 1990-luvun lopulta. Hän kuoli Parkinsonin taudin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen, ikääkin oli jo kertynyt. Odotettua - ehkä. "Arvoltaan" hän oli PhD ja ison lukion rehtori. Muistotilaisuuteen tultiin hawai-paidoissa, shortseissa ja muutenkin rennoissa vaatteissa. Puheissa muisteltiin sitä, miten ihmisiä rakastava mies hän oli; hän piti juhlien järjestämisestä kotonaan, hänellä oli useita vaihto-oppilaita eri maista ja hänen ystävänsä olivat tämän takia hyvin eri-ikäisiä. Kukaan ei maininnut muistotilaisuudessa hänen koulutustaustaansa eikä työstä puhuttu kuin lyhyenä mainintana, tutustumispaikkana.
Tämänpäiväisissä hautajaisissa oli vähän sitä samaa. Kirkossa mentiin "vanhan kaavan mukaan" vielä tiukasti ja sekin on hyvä - jälkeenjääviä vartenhan tämä on, vaimo varmasti arvosti myös tätä virallista puolta. Muistotilaisuudessa kehotettiin kertomaan hauskoja juttuja edesmenneestä ja vähän siihen päästiinkin - hänestä kun oli niitä hauskoja juttuja yllin kyllin. Hän oli samanlainen ihmisiä rakastava mies kuin tuo aiempikin vainaja, ja hänellä oli lisäksi kovin rikas menneisyys (kokemuksellisesti). Me ujot suomalaiset kuitenkin odotimme, että pappi laulatti viimeisen virren ja kahvit oli juotu ennenkuin puheensorina todella alkoi.
Itselleni toivoisin, että se puheensorina alkaa vaikka jo kirkossa. Juhlitaan elämää eikä surra kuolemaa! Tänään oli kaunis päivä juhlia Einon elämää! Yhtä aurinkoinen ja lämmin kuin hän.

Saattohoito ja kuoleman kahvilat

Kovin pitkä aika jäi tähän bloggailuun. Rahoitusjärjestelyjä ja paljon omaa työtä, ei oikein osaa nostaa päätä ja katsoa eteenpäin. Viime perjantaina kävin Pölkkybaarissa Taipalsaarella puhumassa ja kuuntelemassa kuolemasta puheita. Tilaisuus oli järjestetty seurakuntien yhteisvastuukeräyksen merkeissä, mutta keskustelu oli niin antoisaa, että toiveita Muuttolintu ry:n miettimästä suomalaisesta "Death Cafe"-ajatuksesta voidaan toteuttaa. Lappeenrannassa on jo seurakunta-aktiiveja ja Palvelukeskussäätiö remmissä.
Kaksi saattoa jää näiden bloggausten väliin. Taas tyytyväisiä omaisia.. tämä itsemaksaminen vain rassaa. Ei olisi suuri vaiva kirjoittaa niitä maksusitoumuksia, kulutkaan eivät lisääntyisi.
Kevät tulee. Aikaisin. Ehkä ehdimme mukaan!

Miesten aamiainen

Minut kutsuttiin miesten aamiaiselle puhumaan saattohoidosta. Tämä on paikallisen seurakunnan kuukausittaista toimintaa ja miesten aamiaisella puhutaan ajankohtaisista asioista. Kirkon ulkomaanavun Yhteisvastuukeräys on tehnyt saattohoidosta ajankohtaisen asian.

Tilaisuutta varten tein kuvahaun saattohoidosta ja sain paljon kuvia toisissaan kiinni olevista käsistä. Joissakin käsissä oli monitori ja tippaletkut, mutta paljon oli vain käsiä. Yhteisvastuukeräyksen paljon puhetta herättäneet mainoskuvat olivat myös siellä tietysti. Ja iltaruskot sekä enkelit.

Viime viikon aikana on ollut myös paljon keskusteluja "mediassa" saattohoidosta ja eutanasiasta. A-studio näytti tällaista keskustelua Yhteisvastuukeräyksestä ja Inhimillinen tekijä kertoi eutanasia-teemalla asioista. Eutanasia-käsite tuntuu olevan kovin huonosti ymmärretty ja toimittajakaan ei tainnut pysyä ihan asiassa... Saattohoidon ja eutanasian käsitteistö on ilmeisesti laaja ja keskustelun avulla sitä pitäisi vielä tarkentaa?

Miesten aamiaisella puhuttiin saattohoitokokemuksista ja todettiin, että se voi joskus olla onnistunuttakin. A-studiossa Eero Vuorinen ja Tapio Pajunen puhuivat sattumanvaraisuudesta ja se juuri on maamme ongelma. Joskus kaikki menee nappiin yrittämättä ja joskus asiat ovat sietämättömän huonosti. Puhuttiin hoitotahdosta ja sellaisesta eettisestä ongelmasta, joka syntyy, kun potilas ja omainen kieltäytyvät hoidosta. Lääkärin kokemuksella tiedetään, että antibioottikuuri voi parantaa helposti esim. keuhkokuumeen. Ja sitten potilas kieltäytyy. Tytär on potilaan puolella. Useimmat meistä eivät tiedä miltä tuntuu olla muistisairas. Jokapäiväiseen todellisuuteen herääminen muistisairaana saattaa olla sellainen tilanne, että keuhkokuume on helpotus - omannäköinen "itsemurha"/"eutanasia"(potilaan kannalta itsemurha, tyttären avustettu itsemurha=passiivinen eutanasia). Vanhuushan ei yleensä tapa ketään, kuolintodistuksissa se ei kelpaa. Tarvitaan paljon avointa keskustelua kaikilla tahoilla, että voidaan ratkaista saattohoidon ongelmat Suomessa. Nyt aloitetut keskustelut ovat lahja.

Tosi hienoa, että miesten aamiainen keskusteli tästä asiasta ja toivon, että keskustelu jatkuu. Myös laajemman yleisön kesken. Ja että termit saadaan selvennettyä...

Vuodenlopun mietteitä

"I hope that in this year to come, you make mistakes. Because if you are making mistakes, then you are making new things, trying new things, learning, living, pushing yourself, changing yourself, changing your world. You are doing things you have never done before, and more importantly, you are doing something. So that is my wish for you, and all of us. And my wish for myself. Make New Mistakes. Make glorious, amazing mistakes. Make mistakes nobody has ever made before. Do not freeze, do not stop, do not worry that it is not good enough, or it is not perfect, whatever it is. Art, or love, or work or family or life. Whatever it is you are scared of doing, do it. Make your mistakes. Next year and forever and ever.” (Neil Gaiman)

Tuon lainasin eräältä FB-ystävältä ja toivon, että opin tekemään lisää virheitä ensi vuonna! Tänä vuonnakin niitä on tehty ja ehkä vielä ehditään joku tehdäkin ennen puolenyön paukutteluja.
Karjalakodin seinien sisällä on vietetty aikaa paljon ja usein tuntuu, että siitä ei ole mitään tulosta. Sitten kuitenkin tulee summattua tuloksia aina näin kuukauden/vuoden vaihteessa ja näkee, että pienetkin muutokset kerääntyvät isoiksi muutoksiksi pikkuhiljaa. Edellisen vuoden hoitovuorokaudet summasivat alle 200, tänä vuonna yli 800! Yritetään nyt olla jähmettymättä siihen, että se ei ole tarpeeksi. Keskitytään siihen, miten iso muutos on saatu aikaan vuodessa ja miten iso se voisi olla seuraavana vuonna! Tehdään lisää isoja, ihmeellisiä virheitä!

Perhe on jaksanut rinnalla kulkea kivistä tietä ja ystävätkään eivät ole unohtaneet, vaikka olen kovin epäsosiaaliseksi käynyt. Nyt vaan uusia polkuja etsimään, uusia ratkaisuja - vaikka virheiden kautta. Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Joululahjatoiveita

Vietimme eilen joulujuhlaa Karjalakodilla ja tänään yliopistolta kävivät Daniela ja Jukka haastattelemassa minua saattohoidon arvokartoista ja hankintaprosessista. Kuolemastakin on siis puhuttu, vaikka joulu syntymän juhla onkin.
Joulujuhlassamme oli ensimmäisen saattohoitopotilaamme sisar, joka oli kirjoittanut tarinan nimeltä "Viimeinen Ystävä" ja sen innoittamana ryhdyimme keskustelemaan joulujuhlassa myös tuosta ystävästämme, kuolemasta. Monelle on tämä joulun aika sellainen, joka tuo mieleen myös menettämämme ihmiset. Matti J. Kuronen puhui omassa puheessaan myös erilaisesta joulusta ja siitä, mikä se "perinteinen" joulu sitten on. Hänen mukaansa on tutkittu, että yhdistämme joulun tuoksuihin. Tuomme oman pienen metsän sisälle kuusen muodossa ja syömme kinkkua sen viikinkien vanhan possuntuoksun takia, joka on kulkenut meille sukupolvien takaa.
Toisaalla blogimaailmassa kyseltiin, mikä on minun joululahjalistani. Toivoisin, että tämän maailman jättävät, kuolevat, saisivat sen verran arvostusta, että asiasta voitaisiin puhua. Voitaisiin antaa kuolevalle mahdollisuus täyttää toiveitaan, jotka ovat jääneet täyttämättä. Annettaisiin mahdollisuus valita. Kuultaisiin kuolevan ääntä.
En toivo siis itselleni muuta kuin voimaa ja innostusta taistella asiani eteen niinäkin päivinä kun ei jaksaisi. FB-ystävän jakaman toivotuksen saattelemana leppoisaa joulun odotusta. Älkää juosko tavaran perässä.

"BEANNACHT

Päivänä, jona taakka painaa raskaana harteitasi ja olet vähällä kaatua, liikkukoon maa allasi sinua tukien.
Ja kun silmiisi nousee jäinen katse harmaan ikkunalasin takana ja tappion haamut valtaavat mielesi, tulkoon värien kirjo, syvänsininen, punainen, vihreä ja taivaansini, havahduttamaan sinut ilon kedolle.
Kun ajatukset repivät purjeet rikki ja valtameri tummenee allasi, langetkoon vesien poikki keltainen kuunsilta kuljettamaan sinut turvallisesti kotiin.
Olkoon sinulla maan ravintoa, valon kirkkautta, meren vuolautta,
olkoon esi-isien suojelus kanssasi.
Muokatkoon verkkainen tuuli nämä rakkauden sanat ympärillesi
näkymättömäksi viitaksi, pitämään elämästäsi huolta.
John O’Donohue
ANAM CARA
Kelttiläistä viisautta"

Miksi kuolemasta pitäisi puhua?

Tämä otsikko tuli toisessa blogissa esille. hyvapahakuolema.blogspot.fi Tuo kuolemaa ja eutanasiaa käsittelevä blogi on hyvää luettavaa meille kaikille, vaikka emme tutkimusmielessä näitä asioita joutuisikaan pohtimaan.
Tuon viimeviikkoisen kirjoituksen aiheuttamat kommentit ovat juuri se syy, miksi minun mielestäni kuolemasta pitäisi puhua. Eutanasiaa toivotaan lailliseksi siksi, että "potilas ei joutuisi virumaan osastolla viikkotolkulla ilman ruokaa ja liian harvoin annetulla morfiinilla ja tekee kovasti kärsien kivuista kuolemaa." Hyvin toimiva saattohoito tekisi tällaiset toiveet tarpeettomiksi. Se saattohoitoasenne pitää saada kaikkiin toimintayksiköihin, mutta pitää myös ymmärtää osastojen toimintatarkoitukset ja järkiperäistää kuolevan hoito oikeaan paikkaan. Hoitoalalla työskentelevät tietävät miten vaikeaa akuutilla osastolla on löytää aikaa potilaan todelliseen kohtaamiseen ja elämän loppuvaiheen hoitamiseen arvokkaasti. Silloin pitää käyttää resursseja, joita meille on luotu tätä varten. On koulutettu saattotukihenkilöitä, vapaaehtoisia, jotka ovat perheiden tukena kotona. Kotisaattohoitoa kehitetään ja on olemassa saattohoitokoteja - tosin maantieteellisesti aika pienessä osassa Suomea. On myös sairaalaosastoja, jotka ovat ottaneet tämän erikoisosaamisekseen.
Olemme useita vuosikymmeniä kehittäneet synnytysosastojen toimintaa. Kokeilleet kaikenlaisia "luonnollisia" synnytysmenetelmiä ja kehittäneet kivunhoitoa. Tehty synnytys "kauniiksi". Miksi elämänkaaremme toinen pää ei saa tätä vastaavaa huomiota? Miksi ne vaikeat kysymykset, joita kuoleva esittää itselleen ja läheisilleen katsotaan pelottaviksi ja jäävät vaille vastausta? Miksi kuolema ei voisi olla kaunis, tai vähintäänkin arvokas? Vapaa kaikenlaisesta kivusta: fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja hengellisestä?
Puhutaan tästä ja tehdään asialle jotain.

Lähtöjä

Yle Teema näytti torstaina 10.10. uusintana Oscarilla palkitun japanilaisen elokuvan v. 2008: "Lähtöjä". Elokuva on uusittu jo muutamia kertoja Ylellä, mutta uskon, että katsojia löytyy vaikka uusittaisiin joka viikko. Käsitellyt asiat koskevat näennäisesti kuolemaa, mutta kun katsoo elokuvan loppuun, huomaa, että se käsittelee kuitenkin elämää. Sitä mitä me kaikki täällä koemme joka päivä, mihin uskomme, mikä on meille tärkeää.

Kun hakee työpaikkaa oletuksensa mukaisesti matkatoimistosta ja "joutuu" hautaustoimistoon, on järkytys varmasti suuri - suurempi vielä sitten, kun alkaa pitää työstään, mutta vaimo sen takia jättää, ystävät alkavat hyljeksiä... Happy End kuitenkin on olemassa, mutta se vaatii yhteisöltä, itseltä ja läheisiltä asennemuutosta. Kuolema on vieläkin tabu, siitä puhuminen, sen "hoitaminen" ei ole sosiaalisesti hyväksyttävä puheenaihe. On nähtävä hyvän, arvokkaan hoitamisen ja rutiinityön ero. Kuoleman on kosketettava itseä läheltä, ennenkuin sitä voi ajatella. Silti tiedämme, että meillä kaikilla on sama kohtalo.

Tämän blogin kehittely on vielä kesken ja täällä tullaan käsittelemään monenlaisia asioita. Silti pääasiamme on tehdä Saattohoitoa Sydämellä. Pyrimme levittämään tietoa ja muokkaamaan asenteita suvaitsevaisemmiksi.