Suoraan koulutuksesta

Kesälomilta on palattu ja sairaslomakin melkein pidetty. Yleinen keskustelu saattohoidosta on vaimennut vähän, elokuussa oli pari artikkelia Yle:n uutisissa, mutta nyt pakolais- ja budjettiasiat ovat vieneet median huomion.
Yle oli haastatellut lääkäriä 19.8. - jutussa mainittu lääkäri on todennäköisesti väärin kirjoitettu nimeltään, Eero Huovinen on piispa. Jutun saattohoidon tilasta voi lukea tästä . Toinen artikkeli Yle:n uutisissa oli muutama päivä myöhemmin 23.8. ja se käsitteli vanhusten kuolemanpelkoa .
Tuonen Tupaa pidettiin taas viime lauantaina ja nämä asiat tulivat eri yhteyksissä esille. Puhuttiin itsemurhista, niihin liittyvästä häpeästä ja tietysti itsemurhasta keskustelun siirtyminen eutanasiaan ja aborttiin oli odotettavissa. Siinä yhteydessä tietysti keskustelun aiheeksi nousi kuolemanpelko ja mistä se tulee. Monen kuolemanpelon syynä kuuluu olevan lähinnä aika juuri ennen kuolemaa, kivut ja omaisten pärjääminen.
Tänään sain kuulla kivunhoidon tilanteesta saattohoidossa tällä hetkellä Suomessa. Valitettavasti on todettava, että kivun pelkääminen saattohoidossa/ennen kuolemaa voi olla aiheellinen pelko. Olemme kivunhoidossa Euroopan pohjasakkaa vieläkin. Opimme myös lääkkeettömästä kivunhoidosta ja tietoisuustaidoista kivunhoidon näkökulmasta.
Miksi sitten pitäisi saada kivunhoito kuntoon - tilastojen kaunistukseksi? Vastaus luultavasti löytyy meistä jokaisesta itsestämme. Jos mietimme omaa kuolemaamme, tämä nimenomainen asia on varmaan omassakin mielessä. Hoitohenkilökunnan ja omaisten tulee myös tietää, että muihinkin sairauksiin kuin syöpään liittyy kipua (COPD, sydän-ja verisuonisairaudet, munuaisten ja muiden sisäelinten sairaudet, jne.) Kolmanneksi, saattohoitoon liittyvät valitukset Valviran tilastoissa ovat enimmäkseen koskien puutteellista kivunhoitoa.
Ensi viikolla on Finlandia-talolla saattohoito-tapahtuma ja sieltä saamme taas lisää tietoa levitettäväksi. Alueseminaarit alkavat tänä syksynä kolmella tilaisuudella Rovaniemellä, Oulussa ja Kuopiossa ja jatkuvat ensi vuonna vielä viidellä paikkakunnalla. Alueseminaarit - linkissä päivämääriä ja ilmottautumislinkit.
Tuonen Tupaa jatketaan Lappeenrannassa, Kouvolan tilaisuudet ovat Muuttolintukahvien nimellä. Kootaan ihmiset yhteen kahvikupposen ääreen ja puhutaan kuolemasta - hyvästä ja pahasta. Koivikko-kodin johtaja Riikka Koivisto pohdiskeli pari päivää sitten blogissaan hyvää kuolemaa erittäin taitavasti.
Näissä mietteissä tänään
Kirsti

Pitkästä aikaa

Lyhyt päivitys vain siksi, että joku toinen on ollut ahkera ja kirjoittanut hienon kirjoituksen blogiinsa - ehkä minäkin saan joku päivä aikaiseksi pidemmän tekstin. Tällä kertaa vain linkki Koivikko-kodin johtajan Riikka Koiviston blogiin Kunnioittaen
Tässä on sanottu paljon ja kaikki se mitä tänä päivänä halusin sanoa.

Nyt taas puhuttaa Tuonen tupa - Matti oli vakavana asioista Pisara-ojkelmassa TV:ssä. Saattohoito kehittyy, asioista puhutaan - toivottavasti puheet toteutuu.......

Matkalla

Matkalla Helsinkiin junassa istun ja mietin saattohoidon kehittämisaioita. Vanhustyön keskusliitto järjestää tänään neuvottelutilaisuuden, johon minulla on myös kunnia osallistua Muuttolintu ryn edustajana.
Tunnelmaan virittäytyminen alkoi jo eilen, kun poikani hyvä ystävä vietti isänsä kuoleman 5-vuotispäivää. Poika oli miettiessään vuosien aikana huomannut, että vaikka tapahtumat olivat aikanaan traagisia ja kuolema tuli yllätyksenä, oli se, että hän pystyi olemaan läsnä,  heille molemmille lahja. Hänen mielestään pahinta mitä voi kuvitella on, että joutuu lähtemään tästä elämästä yksin. Vakavia mietteitä kolmekymppiseltä jenkkipojalta. Täällä yksin kuolemisen välttäminen tuntuu olevan vanhusten asia. Hyvä, että edes heidän. Odotan innolla tämänpäiväistä tapaamista -onhan sekin askel eteenpäin.
Kevään aikana järjestettiin Lappeenrannassa viisi ja Kouvolassa kolme kahvittelutilaisuutta, joissa puhuttiin kuolemasta. Lappeenrannan viimeisin tilaisuus pidettiin hautausmaalla piknikkinä. Syksyllä jatketaan Tuonen Tupia ja aloitetaan vapaaehtoiskoulutusta saattohoitoon.

Suru-uutiset

... tavoittivat somen kautta. Antti O. Arponen on jättänyt maallisen vaelluksensa. Rauha hänen sielulleen. Antti puhui meille kuolemansa kohtaamisesta Tuonen Tuvassa 13.12.14 ja se oli hyvin koskettavaa ja avointa puhetta. Toivon, että kaikki meni niinkuin hän toivoi, eikä kipuja ollut. Ainakin häneltä julkaistiin kolumneja viime viikkoihin asti.
Saattohoito on taas noussut keskustelun aiheeksi monelta suunnalta. Lappeenrannassa järjestetään Saattohoito osana hyvää elämää - yleisötilaisuus 16.4.2015 klo 17 -19 Iso-Apu - palvelukeskuksessa, Kauppakatu 63, LPR ja saamme koulutusta asiasta edellisenä päivänä henkilökunnalle. Itse aloittelen Muuttolintu ry:n toimintasuunnitelman toteuttamista tälle vuodelle ja järjestämme vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille koulutuksen 2.5. Lappeenrannassa ja syksyllä Kouvolassa. Lisää tietoa tulossa heti kun suunnitelmat varmistuvat. Muuttolintu ry:n kevätkokous on tulossa myös, 28.4. Kouvolassa. Tuonen Tupa kokoontuu Lappeenrannassa taas 11.4. ja Kouvolan muuttolintukahvit ovat taas loppukuusta huhtikuussa. (Ehkä 18.4.?)
Jatkamme mielenkiintoista keskustelua, osallistumme ja vaikutamme - vaikka olis mitkä vaalit menossa :) Helsinkiin mennään Vanhustyön keskusliittoon toukokuussa.

Haaste heitetty!

Minä otin haasteena toisessa blogissa ilmentyneen viestin saattohoidon onnistuneista kokemuksista. Ensimmäinen sellainen oli itselläni 1978, jolloin saattohoito oli tuntematon sana. Taipalsaaren kunnassa toimin ensimmäisessä työpaikassani ja kunnanalääkäri Heikki Ilanmaa oli sen verran aikaansa edellä, että oli luvannut eräälle kunnan eläkkeellä olevalle hoitoapulaiselle, että voisi ottaa miehensä kotiin viimeisiksi ajoiksi. Mies, n. 80-kymppinen, sairasti suolistosyöpää ja ei halunnut kuolla sairaalassa. Me terveyskeskuksen terveydenhoitajat ja minä sairaanhoitaja (työkokemus nolla) päivystimme ja autoimme kotihoidon järjestymistä.

Jälkeenpäin ajatellen olisimme toki voineet olla pulassa liikkuessamme morfiinin kanssa pitkin kylän raittia iltapimeällä ja kaikkina muinakin aikoina. Kukaan meistä ei varmaan sitä aspektia miettinyt silloin . Ajankohdan huomioiden ei todellakaan ollut kännyköitä eikä googlea. Kesämökiltä ajoin anopin kotiin päivystysviikonloppuni aikana ja soitin kysyäkseni morfiinin tarpeesta. Perjantain piikki oli viimeinen, lauantaina soittooni vastattiin, että "ei tarvitse enää tulla - hän nukkui pois aamuyöstä". En kuitenkaan uskonut "kieltoa" ja niinhän menin paikalle, totesin vaimon hyvän työn vainajan laittamisessa, juttelimme ja odotimme yhdessä ruumisautoa.

Tämän kaiken sulattaminen ei onnistunut 22-vuotiaalta - asiat ovat saaneet aivan uuden merkityksen nyt myöhemmin kun on ollut saattohoitokodin "omistajana", käynyt palliatiivista koulutusta ja saattohoitokoulutusta sekä muutenkin sotkeutunut tähän kuolevien kohtaamiseen. Saattohoitokotiaikoina ne viisi potilasta, jotka "yleisestä asenteesta" huolimatta tulivat meille, olivat jokainen HYVIÄ saattoja. Jokainen eri tavalla ja eri syistä. Kuolevan toiveiden huomioon ottaminen merkitsee perheelle paljon ja asioiden onnistuminen kaikkien toiveiden mukaisesti on hieno asia. Hoitajalle hyvän tunteen saavuttaminen vaatii sen, että muutaman kuukauden jälkeinen omaisten kanssa yhteydenotto on koettu tarpeelliseksi ja, että siitä on hyvä palaute. Kaikki viisi saattoamme saattohoitokodin ajoilta olivat sellaisia. Omaiset olivat tyytyväisiä siihen miten asiat menivät kuoleman hetkellä ja myöhemminkin palaute oli hyvää. Kadulla tavatessa pysähdytään juttelemaan vieläkin ja joulukirkossa tavatessa halataan.

Saatot ovat osuneet kohdalleni onnistuneina useimmiten kotihoidossa. Se kuitenkin vaatii sen omistautuneen omaisen, joka on paikalla 24/7. Mielestäni arvokas kuolema ei tapahdu jos terveydenhuolto ainoastaan käy potilaan kotona omalla aikataulullaan - kipuja/pahoinvointia/ym.oireita ei voi satuttaa hoitajan käyntien aikatauluun - jonkun on oltava läsnä koko ajan ja hänellä on oltava mahdollisuus auttaa silloin kun on tarve.

Tiedän, että jos tämä onnistui vuonna 1978, se voi onnistua sata kertaa tehokkaammin tänään. Tarvitsemme vain tahtoa.

Tuonen Tupaa ja Palettia

Lauantain 7.2. Tuonen Tupa oli monien mielestä paras ikinä. Ollaan (kansainvälisestikin ajatellen) menossa oikeaan suuntaan eli ei ole "yleisöä" ja "puhujia" vaan kaikki voimme osallistua keskusteluun mielenkiintoisista kuolemaan liittyvistä asioista ja tavoista.
Asioita nostettiin esille taas monesta suunnasta ja paljon jäi keskustelun aiheita seuraavaan kertaan 14.3. Ensi kerralla (ehkä?) puhutaan asioista kuten vainajan kunnioittaminen, rituaalien katoaminen, suruaika, sanojen puuttuminen vainajan omaisten tai vakavasti sairaiden kohtaamisessa, kuoleman piilottaminen, uskontojen erilaisuus, kiitollisuus eletystä elämästä, viha. Paljon muutakin jäi "hampaan koloon"
Tänään ajoin Anu Koskelan (palliatiivisen poliklinikan sh) kanssa Joensuuhun. Siellä oli Paletti - kovalla B:llä - hankkeen loppuseminaari. Tosin se alkoi modernin tanssin kauniilla esityksellä, joka oli tehty tammikuussa edesmenneen Riitta Vainion kunniottamiseksi. Ohjelman päätökseksi kuuntelimme nuorten soittajien musiikkiesityksen.
Se, mitä oli noiden kulttuuritapahtumien välillä oli, on vaikea sanoiksi pukea. Tässä esite tilaisuuteen
Pohjois-Karjalassa on todella menty syvälle palliatiivisen hoidon toteuttamiseen ja luotu hoitopolkuja ja yhteistyökuvioita, joista muu maa saa ottaa esimerkkiä! Kymmenen vuoden aikana eri hankkeissa puurtaneet toimijat ovat saaneet aikaan tuotoksen, joista monet Suomessa hyötyvät - jos vain osaavat poimia käytännöt omaan toimintaansa. Kuvitelepa mikä helpotus pitkän matkan sijaan täydellä rakolla tämän sijaan
Kaikkien tätä työtä tekevien stressiä lievitti myös Riikka Koiviston luento: Kuinka jaksan työssäni?
Viimeisen kolmen päivän aikana siis ollut kivaa - jatketaan tästä!