Haaste heitetty!

Minä otin haasteena toisessa blogissa ilmentyneen viestin saattohoidon onnistuneista kokemuksista. Ensimmäinen sellainen oli itselläni 1978, jolloin saattohoito oli tuntematon sana. Taipalsaaren kunnassa toimin ensimmäisessä työpaikassani ja kunnanalääkäri Heikki Ilanmaa oli sen verran aikaansa edellä, että oli luvannut eräälle kunnan eläkkeellä olevalle hoitoapulaiselle, että voisi ottaa miehensä kotiin viimeisiksi ajoiksi. Mies, n. 80-kymppinen, sairasti suolistosyöpää ja ei halunnut kuolla sairaalassa. Me terveyskeskuksen terveydenhoitajat ja minä sairaanhoitaja (työkokemus nolla) päivystimme ja autoimme kotihoidon järjestymistä.

Jälkeenpäin ajatellen olisimme toki voineet olla pulassa liikkuessamme morfiinin kanssa pitkin kylän raittia iltapimeällä ja kaikkina muinakin aikoina. Kukaan meistä ei varmaan sitä aspektia miettinyt silloin . Ajankohdan huomioiden ei todellakaan ollut kännyköitä eikä googlea. Kesämökiltä ajoin anopin kotiin päivystysviikonloppuni aikana ja soitin kysyäkseni morfiinin tarpeesta. Perjantain piikki oli viimeinen, lauantaina soittooni vastattiin, että "ei tarvitse enää tulla - hän nukkui pois aamuyöstä". En kuitenkaan uskonut "kieltoa" ja niinhän menin paikalle, totesin vaimon hyvän työn vainajan laittamisessa, juttelimme ja odotimme yhdessä ruumisautoa.

Tämän kaiken sulattaminen ei onnistunut 22-vuotiaalta - asiat ovat saaneet aivan uuden merkityksen nyt myöhemmin kun on ollut saattohoitokodin "omistajana", käynyt palliatiivista koulutusta ja saattohoitokoulutusta sekä muutenkin sotkeutunut tähän kuolevien kohtaamiseen. Saattohoitokotiaikoina ne viisi potilasta, jotka "yleisestä asenteesta" huolimatta tulivat meille, olivat jokainen HYVIÄ saattoja. Jokainen eri tavalla ja eri syistä. Kuolevan toiveiden huomioon ottaminen merkitsee perheelle paljon ja asioiden onnistuminen kaikkien toiveiden mukaisesti on hieno asia. Hoitajalle hyvän tunteen saavuttaminen vaatii sen, että muutaman kuukauden jälkeinen omaisten kanssa yhteydenotto on koettu tarpeelliseksi ja, että siitä on hyvä palaute. Kaikki viisi saattoamme saattohoitokodin ajoilta olivat sellaisia. Omaiset olivat tyytyväisiä siihen miten asiat menivät kuoleman hetkellä ja myöhemminkin palaute oli hyvää. Kadulla tavatessa pysähdytään juttelemaan vieläkin ja joulukirkossa tavatessa halataan.

Saatot ovat osuneet kohdalleni onnistuneina useimmiten kotihoidossa. Se kuitenkin vaatii sen omistautuneen omaisen, joka on paikalla 24/7. Mielestäni arvokas kuolema ei tapahdu jos terveydenhuolto ainoastaan käy potilaan kotona omalla aikataulullaan - kipuja/pahoinvointia/ym.oireita ei voi satuttaa hoitajan käyntien aikatauluun - jonkun on oltava läsnä koko ajan ja hänellä on oltava mahdollisuus auttaa silloin kun on tarve.

Tiedän, että jos tämä onnistui vuonna 1978, se voi onnistua sata kertaa tehokkaammin tänään. Tarvitsemme vain tahtoa.

Tuonen Tupaa ja Palettia

Lauantain 7.2. Tuonen Tupa oli monien mielestä paras ikinä. Ollaan (kansainvälisestikin ajatellen) menossa oikeaan suuntaan eli ei ole "yleisöä" ja "puhujia" vaan kaikki voimme osallistua keskusteluun mielenkiintoisista kuolemaan liittyvistä asioista ja tavoista.
Asioita nostettiin esille taas monesta suunnasta ja paljon jäi keskustelun aiheita seuraavaan kertaan 14.3. Ensi kerralla (ehkä?) puhutaan asioista kuten vainajan kunnioittaminen, rituaalien katoaminen, suruaika, sanojen puuttuminen vainajan omaisten tai vakavasti sairaiden kohtaamisessa, kuoleman piilottaminen, uskontojen erilaisuus, kiitollisuus eletystä elämästä, viha. Paljon muutakin jäi "hampaan koloon"
Tänään ajoin Anu Koskelan (palliatiivisen poliklinikan sh) kanssa Joensuuhun. Siellä oli Paletti - kovalla B:llä - hankkeen loppuseminaari. Tosin se alkoi modernin tanssin kauniilla esityksellä, joka oli tehty tammikuussa edesmenneen Riitta Vainion kunniottamiseksi. Ohjelman päätökseksi kuuntelimme nuorten soittajien musiikkiesityksen.
Se, mitä oli noiden kulttuuritapahtumien välillä oli, on vaikea sanoiksi pukea. Tässä esite tilaisuuteen
Pohjois-Karjalassa on todella menty syvälle palliatiivisen hoidon toteuttamiseen ja luotu hoitopolkuja ja yhteistyökuvioita, joista muu maa saa ottaa esimerkkiä! Kymmenen vuoden aikana eri hankkeissa puurtaneet toimijat ovat saaneet aikaan tuotoksen, joista monet Suomessa hyötyvät - jos vain osaavat poimia käytännöt omaan toimintaansa. Kuvitelepa mikä helpotus pitkän matkan sijaan täydellä rakolla tämän sijaan
Kaikkien tätä työtä tekevien stressiä lievitti myös Riikka Koiviston luento: Kuinka jaksan työssäni?
Viimeisen kolmen päivän aikana siis ollut kivaa - jatketaan tästä!

Uusi vuosi - uskaltaako sanoa uudet kujeet?

Osallistuin loppuvuodesta Muuttolintu ry:n edustajana kokoontumiseen, jossa suunniteltiin saattohoidon järjestämistä Suomessa Yhteisvastuu-keräyksestä saadulla varoilla.  Projektisuunnitelma on tehty ja työ on alkanut. Kouvolan tilaisuudessa ilmoitin nykyisen työpaikkani mukaan hankkeeseen.
Vuosi vaihtui ja vuoden ensimmäinen Tuonen Tupa oli 10.1. ja edelliseen, Lucian päivänä järjestettyyn yleisötulva oli taas palautunut ennalleen - joulukuussa mahduimme hyvin kahvilatilaan, tammikuussa oli taas kaikki käytävät ja kabinetin tuolit käytössä. Keskusteluaiheet ovat mielenkiintoisia ja jutut jäävät kesken - helmikuussa yritetäänkin sitten vetää aikaisempien kesken jääneitten juttujen pohjalta.
Työpaikalla aloitimme vanhustyön logoterapia LTI- koulutuksen, joka on paitsi muistisairaitten myös saattohoitopotilaiden hoidossa avuksi. En vieläkään jaksa uskoa, että ryhdyin tähän lähestyessäni hyvää vauhtia 60:ä, mutta mielenkiintoista tämä on kuitenkin.
Muuttolintu ry sai vuoden lopulla Lappeenrannan ja Kouvolan seurakunnilta lahjoitukset, joiden turvin voimme aloittaa koulutusta ja tukea saattohoitotukihenkilöillemme. Tapahtumia on tulossa Yhteisvastuu-projektin merkeissä ja saattohoitoa kehitetään Suomessa tulevana vuonna ja vuosina vauhdilla - ehkä saadaan jotain aikaseksi?
Käykää Tuonen Tuvalla, Kouvolan seudulla aloitellaan 28.2. Osallistukaa yleisötilaisuuksiin saattohoidosta ja liittykää mukaan saattohoidon kehittämiseen...

Koulutusta ja kokemusta

Eilinen meni Imatralla saattohoitokoulutuksessa. Minut oli sinne rekrytoitu luennoitsijana jo Karjalakodin ajoilta ja tilanteiden muututtua olin sitten oman asiani esittäjänä Muuttolintu ry:n sihteeri. Päivä oli hyvin antoisa, asiat oli järjestetty sopivaan järjestykseen ja vaikka istuskeltua tuli paljon, ei ollut sitä väsähtämisen hetkeä. Tietoa saatiin paljon, mutta antoisimmat asiat olivat mielestäni verkostoitumisen tärkeys ja se vaikein koulutuspalautteen osa - pastori Erja Kalpion osuus. Tämä osa koulutusta pitää kokea, sitä on vaikea toiselle jakaa. Toki asiat hänenkin luennostaan ovat tärkeitä, esilletuotavia, mutta hänen karismaattinen tapansa esittää asia oli mieleenpainuva - ei ehkä onnistu koulutuspalautteessa työmaalla.
Tänään olen saanut palautetta saattohoitotukihenkilöiltä lisää ja hyvää sellaista - Lappeenrannan alueella koulutetuista saattohoitotukihenkilöistä vain yksi ei ole ottanut yhteyttä ja kaikki yhteyttä ottaneet ovat kiinnostuneita jatkamaan toimintaa myös meidän kanssamme!!
Yhteisöistä, joita seuraan, sain mielenkiintoisen linkin. Se on englanninkielinen pitkä luettava ja 19 minuutin video ei saata kuulostaa houkuttelevalta, mutta... paljon asiaa. Lupaan.Kliinikkojen puuttuvat koulutksen osat
Tällä kertaa ei muuta.

Toinen Tuonen Tupa

Tänään kokoonnuttiin taas suurella joukolla. Edelliseen kertaan ei ollut varmaan paljoa eroa määrässä. Jos kiinnostus jatkuu näin merkittävänä, pitänee miettiä sitä paikan vaihtoa?
Keskustelun aiheet olivat "rankkoja", Antti O. Arposen alustus omasta sairaudestaan ja kuolemasta oli koskettava ja ajatuksia herättävä. Sitä edeltäneestä alustuksesta "Kun kuolo käy"-alustuksesta sain ensimmäisen lievästi negatiivisen palautteen koko Tuonen Tupa-sarjan aikana (lukuunottamatta tilanpuutetta ja ajan loppumista). Vieraamme oli odottanut todella kuulevansa, mitä siinä kuoleman tapahtumassa käy, mutta sitä ei sitten meille kerrottukaan - pitänee etsiä joku, joka ei väistä aihetta, kertomaan TOTUUS.fysiologia kuolemassa
Musiikkiesitys lopussa oli tunteita herättävä. Moni ei tiennyt ko. laulunkirjoittajan taustoista ja yhteyksistä sävellyksiin. Konsta Kuronen tulkitsi kappaleet hienosti - moni meistä pyyhki kyyneleitä, vaikka sanoja ei ollutkaan esityksissä muutoin kuin Matti J.:n etukäteen lukemana. Osa musiikista oli tietysti meille entuudestaan tuttua - Kaunis on luoksesi kaipuu esim.
Pääsen ensi tiistaina Imatran seurakunnan järjestämään saattohoitokoulutukseen, johon on ilmeisesti käytetty yhteisvastuukeräyksen varoja. Kaikki esittäjät ovat mielenkiintoisia ja samoin heidän alustuksensa. Täytyy toivoa, että minä en pety odotuksissani koulutuksen suhteen kuten vieraamme tänään - ehkä en tämänpäiväisen jälkeen aseta mitään ennakko-odotuksia?
Muuttolintu kokoontuu taas maanantaina miettimään nettisivuja ja varmaan aiheita muiltakin alueilta käsitellään kolmen tunnin aikana. Saattohoitoa viedään eteenpäin keinolla millä hyvänsä.
Sivuhuomautus: Koivikkokoti Hämeenlinnassa on saanut ISO9001:2008 sertifikaatin lokakuussa. HIENOA!

Saattohoito ja asenne

Tänään ei pitkiä kirjoituksia, linkittelen tähän artikkelin toiselta puolelta Suomea ja voin vain yhtyä näihin sanoihin. Itse olen kokenut hyvän saattohoidon kotiympäristössä v. 1978, jolloin saattohoito-sanaa ei edes tunnettu ja se osoittaa, että asenteesta tämä on kiinni.Hyvä saattohoito on kiinni asenteesta
kauniita syyspäiviä! Kirsti

Tänään on saatu kokea Suomen ja Lappeenrannan ensimmäinen Death Cafe- Tuonen Tupa. Tässä kuvassa iltapäivän parhaat palat ja ilopilkut. Kuolemasta puhuminen ei ole nykyihmiselle helppoa ja tänään monet ylittivät itsensä. Minna Mänttäri ja Seppo Äikäs olivat tehneet kolme upeata laulua aiheesta "kuolema" ja niissä on myös aiheita tunnussäveleksi Tuonen Tuvalle. Vai mitä sanotte kertosäkeen osasta: "Sillä Tuonelan tupa on matkamme viimeinen majatalo ja lyhty, joka tietämme valaisee, on Exit-kyltin valo" ?

Tilaisuus oli joutunut/päässyt median pyöritykseen jo pari viikkoa sitten ja siitäkin johtuen tila oli tupaten täynnä. N. 50 henkilöä oli saapunut paikalle keskustelemaan kuolemasta. Vaikka ensimmäisen tilaisuuden osanottajamäärästä johtuen eivät kaikki ehtineet puhua asiaansa, niin paljon tuli kuitenkin keskustelun aihetta ja kommenttia jaettua. Seuraavan tapaamisen yhteydessä jatketaan siitä mihin jäätiin. Tapahtuman takana ovat Lappeenrannan Palvelukeskussäätiö, Lappeenrannan Mielenterveysseura ja Kaakkois-Suomen saattohoitoyhdistys Muuttolintu ry, Tarkoitus on jatkaa n. kerran kuukaudessa ja vaikka tämän ensimmäisen kerran kahvit kustansi Palvelukeskussäätiö, niin jatkossa kustannuksien jakoa ja lahjoitusten vastaanottoa kulujen kattamiseen pitää miettiä.
Päällimmäinen ajatus tänään kahvilasta uloskävellessä oli kuitenkin:"YESSS!" Tätä tarvitaan, tästä vielä puhutaan ja meillä on upeita ihmisiä joukossamme, jotka "hurahtavat" tällaiseen hienoon juttun...